Testing, testing..kuuluuko?
Mielessäni on jo pitempään pyörinyt ajatus oman blogin luomisesta ja kirjoittamisesta. En tiedä asiata yhtään mitään, jos ei lasketa nopeaa katsausta Wikipediaan hakusanoilla “blogin kirjoittaminen” muutama minuutti sitten. En ole edes lukenut kovin montaa blogia, saati sitten kirjoittanut sellaista itse. Mutta eikö blogin kuulukin olla vähän niinkuin päiväkirja, johon voi purkaa ajatuksiaan ja kritisoida kaikkea mahdollista. Pahin pelkoni on, että alkuinnostuksen jälkeen kiinnostukseni blogin kirjoittamiseen lopahtaa aivan niin kuin lapsena kun aloin innolla pitämään päiväkirjaa ja sitten muutaman päivän jälkeen se vaan jotenkin unohtui ja lopulta heitin kirjan kaapin pohjalle odottamaan parempia aikoja ja uutta innostusta sen kirjoittamiseen. Mutta miksi blogeja sitten oikein kirjoitetaan?
Nykyään todella monella julkisuuden henkilöllä on oma blogi, ja yritykset käyttävät blogikirjoittamista markkinoinnin ja myynnin välineenä. Perussuomalaisen ( ei poliittisessa mielessä) luonteen omaavana henkilönä en ole koskaan ollut hyvä verbaalisessa viestinnässä, mutta kirjoittaminen ja tekstin tuottaminen minulta on sujunut aina melko hyvin. Kirjoittamisen avulla voin kai ilmaista itseäni vapaamminen ja paremmin. Olen joskus jopa haaveillut fiktionaalisen romaanin kirjoittamisesta, mutta siitä lisää ehkä myöhemmin, jos blogini saa jatkoa.
Haluaisin blogijulkaisujeni kautta kertoa kiinnostuksestani historiaan, historiallisiin henkilöihin ja vanhoihin poliisi- ja etsiväsarjoihin, ja löytää ehkä kohtalontovereita, joita samanlaiset asiat kiinnostavat. Joskus minusta nimittäin tuntuu, että olen syntynyt monia kymmeniä, jopa satoja vuosia liian myöhään, koska vanhat asia, rakennukset, elämäntapa ja historia, erityisesti sotahistoria kiinnostavat minua. Kerron seuraavassa (mahdollisessa) merkinnässäni tästä lisää ja toivon, että se tavoittaa muita samanhenkisiä ihmisiä.
Ajankohta blogikirjoittamiseni aloittamiselle ei ole mikään ihanteellisin, koska minun pitäisi keskittyä opinnäytetyön kirjoittamiseen, mutta onhan tämä nyt paljon hauskempaa kuin perehdyttämisestä kirjoittaminen. Vielä olisi puoli vuotta ammattikorkeakouluopintoja edessä, minkä jälkeen pääsen kiinni työelämään. Mutta ensin se opinnäytetyö!
Ensimmäisen ikinä blogimerkintäni päätteeksi haluan jakaa kuvan maisemasta, joka toivottavasti odottaa minua jouluaattona Keski-Pohjanmaalla. Kuinka monesti muuten muistatte, että olisi joulukuun puolessa välissä salamoinut ja ukkostanut Suomessa? Itse koin sen muutama päivä sitten pääkaupunkiseudulla. Aika jännä.
Lämmintä adventtiaikaa kaikille!
Mainos
